Aamulla täti ystävällisesti ilmotti, että Alician on nyt lähdettävä, koska uus tyttö on jo lentokentällä. No eipä sen minnekään sen kummemmin tarvinu lähteä. Kunhan siirrettiin Alyn tavarat mun puolelle.
 
Perinteen mukasesti myöhästyttiin myös viimesenä päivänä bussista. Ulikin oli myöhässä. Hyvä, ettei myöhästytty koulusta. Viimenen tunti. Ei kyllä yhtään enää kiinnostanu mikään opiskelu. Odottelin vaan, että aika menis nopeasti. Sitte ois koko päivä aikaa tehdä mitä ikinä tahtoo.
 
Pascalin kanssa saatiin todistukset ihan tunnin lopuks... tietysti. Olin yllättyny miten hyvät arvosanat olin saanu. Läsnäoloprosentti 100. Tietysti poissaoloprosentti niiltä luennoilta, jos joku olis niitä joskus laskenut ois myös ollut 100, mutta koska ei laskenut, ei ollut.
 
Ankella ja Lotalla oli iLab tunnit, odottelin niitä. Kaverit kirjotteli mun lippuun ja minä niitten lippuihin. Tosi hankalaa keksiä mitä kirjottaa, etenkin niille, joitten kanssa ei oo viettäny niin paljoo aikaa. Tuntien loputtua otettiin kuvia kavereitten kanssa ja sitten tuli se ikävä hetki... piti sanoa hyvästit kaikille.  
 
Lotta halus taas lähteä rannalle ja kävi vaihtamassa jo uikkaritkin, joten seuraavaks suunta oli kohti rantaa. Koska Woodbineen olis niin pitkä matka, päätettiin ottaa ratikka ja mennä sillä Sunnyside Beachille. No matka oli varmasti yhtä pitkä sinne, kun Woodbineen ja ranta siellä oli huono. Itseasiassa sen lisäks että ranta oli huono, se oli myös uimakiellossa voimakkaan bakteerikannan takia... Se Lotan uimisista sitten. Kaiken lisäks ehdittiin olla koko rannalla ehkä noin 20 minuuttia, koska matkaan meni niin kauan ja kahden jälkeen piti olla jo taas koululla.
 
Isä lähetteli jossain välissä viestiä, että muistathan sitten vahvistaa sen lennon... Mitä vahvistaa? Miksei kukaan kertonu aiemmin, että täällä maailmassa lennot on vielä vahvistettava. Eikö se nyt riittäs, että on sen lennon maksanu. Mutta soitin Finnairin Kanadan toimistoon ja vahvistin lentoni. Olin yllättyny, koska puhelimessa puhuminen englanniks ei enää tuntunu yhtään oudolta ja sain asiani hoidettua helposti. Se tietysti oli tämän matkan tarkotuskin...
 
Koska Aly unohti tiistaina tulla mun kanssa syömään, yritetiin tänään uudestaan paremmalla lopputuloksella. Taas Burrito Boyziin syömään hyviä niitä, joiden nimeä en osaa kirjottaa. Tänään Aly näytti mitä niihin oikeesti kuuluu laittaa ja kerto miten niitä Meksikossa tehdään ja miten ne eroo muista burritoista, tacoista ja tortilloista. Se oli monimutkanen tarina...
 
Burritoilta matka jatku taas Eaton Centreen. Anken piti tavata Fernando Eatonissa puol viiden ja viiden välissä. Siinä odotellessa juotiin smootiet. Koska Fernando tapansa mukaan, ei ollut puol viideltä vielä maisemissa lähettiin me Fabianin kanssa Applen kauppaan ja Lotta kattomaan jotain vaatteita. Applen kaupassa opettelin viimein ihan oikeasti käyttämään iPodia. (Laura nyt mä osaan sen!!) Viiden aikaan piti hakea Anke (koska Fernando ei kuitenkaan tulis) siitä suihkulähteeltä. Lähdettin hyvissä ajoin. Applen kauppa on kolmannessa kerroksessa ja suihkulähde ekassa. Fabianin kanssa kateltiin kolmannesta kerroksesta, että ei näy Ankeakaan enää lähteellä, joten odotellaan täällä hetki. Anke ja Fernando tuli siihen sitten kyllä pian, mutta me päätettiinkin tehdä niille pieni jekku ja jäätiin sinne ylös kattelemaan mitä tapahtuu. Oli niin hauskaa kun ne istu siinä ja odotteli. Päät pyöri ympäriinsä ja pieni juhlan hetki koitti aina kun Fernando katto kelloaan... siitäs saitte! Ei me oltu kun reilu 10 minuuttia myöhässä, joten kosto oli suloinen, ei liian julma.
 
Eatonin jälkeen käytiin LCBO:ssa ostamassa illaks virvokkeita ja lähdettiin sitten taloillemme. Nyt se uusi kämppis oli sitten siellä. Daniela, Venezuelasta, ikää noin 20. Sillä ei ollu mitään matkatavaroita, koska lentoyhtiö oli ne hukaanut ja muutenkin se vaikutti vähän sellaselta onnettomalta. Pitkän vakuuttelun jälkeen sain sen puhuttua ympäri lähtemään mun kanssa Anken talolle pienen pieniin bileisiin. Ja pienet ne olikin. Meitä vieraita oli suuret 3, me ja Lotta. 
 
Lotan kanssa lähdettiin kesken bileiden meiän talolle käymään, koska Aly oli lähdössä kentälle ja kotiin Meksikoon. Ensin oli kamala kiire talolle mutta Aly ja Uli ei ollutkaan siel. Sitten kun oltiin jo bussipysäkillä menossa takaspäin, ne viimein tuli. Sanottiin heipat ja sitten se läks. Me lähdettin takas Ankelle, jossa ehdittiin olla vielä reilu tunti. Danielan kanssa ehdittiin just viimeseen metroon. Jo metrolle kävellessä alko sataa ja Victoria Parkissa vettä tuli kaatamalla. Ukkostikin, eikä me oikeen tietty millä yöbussilla pääsis lähimmäs taloa, joten otettiin taksi.
 
Yöllä oli niin kummallista, kun viereisessä sängyssä nukkuva ei ollutkaan Aly...