Viimeinkin se päivä kun pakkaisin tavarat ja lähtisin siitä talosta iäksi! Aamulla tuntu niin hyvältä. Toisaalta oli niin outoa kun naapurisängyssä nukkukin joku muu kun Aly. Ja se Daniela... se nukku ja nukku. Koitin pakkailla hissukseen kun en tieny kumpi on mun ja kumpi sen pyyhe. Alyn kanssa oli niin selkeetä. Alyllä oli valkonen pyyhe, mulla vihreä, mutta nyt se Daniela oli ottanu vihreän.
Siinä tätä pyyheasiaa miettiessäni huomasin, että siinä komeron ovessa, missä ne pyyhkeet roikku roikkui myös Alyn laukku. Vähän kun kattelin ympärilleni huomasin Alyn tavaroita siellä sun täällä. Kaikkea kännykän laturista siihen sika kalliiseen kuvaan minkä Guillermo osti sille Niagaralta.
Viimesenä aamiaisena minä sain vohveleita ja vaahterasiirappia. Perjantain aamiainen oli pettymys... Alyn viimenen aamu, muroja ja toastit. Aamiaisen jälkeen sitten pakkasin kaikki loputkin. Anke, Fabi ja Fernando lupas tulla auttamaan mua tavaroitten kanssa. Niitä sitten (taas) odoteltiin yli puoleen päivään.
Täti ei ikinä oppinu mun nimeä. Lupasin Danielalle ottaa sen mukaan kaupungille ja näyttää Eatonin, että se voi ostaa vaatteita niitten lentoyhtiön kadottamien tilalle. Täti kysy siltä vielä vähän ennen ku olin lähössä, että are you going out with her... Daniela kysy with who? That girl ja taas tiedettiin kenestä puhuttiin. Tädille olikin sitten kiva sanoa että kiitos hei... Täytyy myöntää, että olo oli kyllä hieman haikea kun vikan kerran siitä talosta lähdin. Ei sen talon ja niitten ihmisten takia, vaan sen kaiken muun. Fabikin näytti niin onnettomalta kun se kanto mun julman painavaa ja hankalasti kuljetettavaa isoa matkalaukkua.
Hotelli löyty näppärästi. Asiaa tietty helpotti se, että Anken kanssa käytiin sen sijainti tarkistamassa jo viikko sitten. Hotelli oli ihan hieno. Huoneeseen päästyä Fernando valtas sängyn ja Fabian ehdotti jos menisin vikaks yöks Tai-Hein ja Kyonin kanssa ja hän nukkuis mun sängyssä... Ei käy!! Siinä sitte pötköteltiin ja katottiin Evitaa. Lottakin tuli hotellille ja edelleen hengailtiin sielä.
Danielan piti päästä shoppailemaan ennen kun Eaton menee kiinni. Kaikki muut oli lähdössä jonku brasilialaisen tai venezuelalaisen tytön luo bbq-bileisiin. Mua vieraitten ihmisten juhlat vieraitten ihmisten kanssa viimesenä iltana ei kiinnostanu niin tippaakaan ja Daniela ois jääny yksin shoppailemaan, joten muut lähti ja me jäätiin. Se shoppailu ei kyllä kauaa kestäny. Daniela osti ekasta kaupasta parit farkut ja jotain t-paitoja ja siinä se. Juotiin smoothiet. Daniela halus lähteä kotiin mutta suostu sentään kävelemään mun kanssa vähän matkaa. Ei varmaan ehitty olla kun puol tuntia kahestaan ja sit se haluskin lähteä kotiin. Kiittämättömyys on maailman palkka. No ei... mutta aina ei voi voittaa.
Kävelin yksikseni hotelille päin kun Lotalta tuli viesti, että niissä bileissä on niin kivaa ja että mun pitää tulla sinne. Ei välttämättä huono ratkasu siinä tilanteessa. Laitoin takas viestin, että vähän ennen seiskaa olen Wardenin asemalla. Vähän ennen seiskaa olin edelleen odottamassa metroa Bloor-Yongella eikä sitä kuulunu. Metrosta tai metroasemilta ei viestejä lähetellä, koska kuuluvuus sillä Rogersin verkolla oli huono jo sisällä talossa niin entä sitten maan alla.
Kamalat omantunnon tuskat niskassa tulin viimein 20 minuuttia myöhässä Warden Stationille. Anke odotti siel. Ärsyttikin ja mitä enemmän Anke kerto niistä bileistä, sitä enemmän ärsytti ja sanoin jo ennen ku päästiin bussiin, että siellä ei olla kauaa. Ja kamalaahan se sitten olikin kun sen asenteen oli ottanu. Fabilla oli mun eilen niille jättämät Smirnofit mukana ja niillä sitten parannettiin fiilistä. Lotta oli vihanen, kun halusin vaan lähteä, mutta lähti mukaan.
Mentiin hotellille tyhjentämään viimesetkin tölkit ja pullot mitä repuista löyty. Oltiin vaan ja hyvä oli olla. Toisilla alko kuitenki nälkä siinä jo kurnia... mitäänhän ei siinä niitten aamusten kahden vohvelin ja iltapäivällä hörpityn smoothien lisäks oltu syöty. Niissä bileissä oli kyllä ruokaa tarjolla ja kaikki muut oli syöny. Mulla ei ollu edes nälkä. Ihan perusruokavaliohan tuo oli mulle. Mutta syömään siis mentiin.
Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyttiin vielä viimesen kerran Burrito Boyziin. Syötiin niitä mitä ennenkin. Käveltiin takas hotellille, juteltiin syvällisiä ja ihmeteltiin isoja taloja. Muut meni kotiin, minä nautin hotellihuoneen luksusjutuista kuten isosta puhtaasta pehmeästä sängystä ja katoin telkkaria. Oikeen kattomalla katoin, kun kerran oli tilaisuus. Ja nukahdin...
